lauantai, 22. toukokuu 2010

Viimeisiä viedään

22.5.

 

Lomalla lompsottelua viimiset viitisen päivää, nyt alkaa jo hymyilyttää. Viimeiset päivät kuluivat yhtä hitaasti kuin edellisessä merkinnässä uumoilinkin, mutta kivi kerrallaan ne pyramiditkin rakentuivat, jukopliu.

 

Mitäs tässä lomalla on sitten värkkäilty? Ei kummempia, en ole liuennut Pekingistä juuri minnekään, kävin tuossa torstaina Fragrant Hills-nimistä luonnonpuistoa katselemassa ja kapuamassa nyppylän päällekin, joka oli jotain viitisen sattaa metriä korkea. Parikymmentä kilometriä Pekingin keskustasta, mutta riitti luomaan fiiliksen siitä, että ollaan jo kaupungin ulkopuolella. Ihan hieno keikka, mutta mikäli ensi kerta vielä itselleni koittaa, en taida koettaa uudestaan kavuta huipulle flunssassa. Otti pumpun päälle ja räkäluntutkin loppuivat kesken. Pienempikin ahistaa. Tämän lisäksi oli silmäteknisiä hankaluuksia, kapuamisen alussa oikeaa silmää poltteli, puoli välissä vasenta ja palatessa taas kolmatta, jota polttelikin jo siihen malliin, että auki ei kyennyt pitämään. Tunne oli mielenkiintoinen, kuin silmässä olisi jotain pehmeätä joka polttaisi. Kahdella ensimmäisellä kerralla vedellä huuhtelu auttoi, mutta kolmannella kerralla ei lotraamisesta ollut apua. Sisätiloihin, hämärään pääsy helpotti myös. On kuulemma mahdollista polttaa auringossa silmänsä, liekö jotain sen kaltaista käynynnä?

 

Ihan hauska sinänsä, miten sain tämän megaflunssan. Maanantaina reeneistä palatessani istua jäpitin metrossa, jossa joku lukuisista kerjäläisistä kulki vaunumme läpi ja köhi komeasti rivien päälle. Fanta-mainosta mukaillakseni: Tuberculosis – Share the Fun. Tokkopa tubia kuitenkaan, onhan vain pirun kipiä, nieleminen sattuu ja pari päivää ollut kuumetta, tänään jo helpottaa. Onneksi, oli epämiellyttävää kun nieleminen tuntui siltä, että joku rassaisi pilliäni terälangalla tai että yöllä pittää käydä keittelemässä vettä nieltäväksi, lämmin juotavat

 

Tänään saapui myös kämppikseni poikaystävä, Janne. Joitakin päiviä pariskunta täällä vielä viipyy, ennenkuin lähtevät Kiinaa, Xi'ania ja Shanghaita kiertämään. Itsellä on vaellusvietti aikalailla matalalla, mieluummin relailen kaupungissa loppuajan reeneistä tuttujen häiskien kera ja mielellään itse reeneissä tatamia taputellen, myös. Noita reenijässiköitä onkin jo sellainen liuta, että kaikille ei taida edes aikaa riittää, mikä melko ikävää on. Mutta se on sitä elämätä, se.

tiistai, 11. toukokuu 2010

Ja lissää pukkaa.

8.5

 

Lauantaipäivä, ja veenlämmittimen korjaushemmot viimein saapuivat. Ah onnea. Kirjoitushetkellä mahotonta sanoa, tuleeko värkistä enää lasta tahi paskaa, mutta mutta toivossa eletään.

 

Enää yksi viikko jäljellä sairaalaa, uu jee. Tässä vaiheessa tuntuu, että ei tuolla paikalla enää kovin kummoista opetettavaa ole, hoitotyöhön liittyvät uudet asiat tuppaavat jo olemaan useimmiten negatiivisia. Oma henkkohtanen motivaatio sairaalassa käpystelyyn on jo melkoisen matalalla ja vallan mielellään ottaisi jo omaa lomaa puljusta. Erityisen mukavaa olisi, jos niiden muutamien mukavien kiinalaisten kanssa pääsisi aikaa tappamaan, mutta tämäkin on vähän hankalaa, heidän vapaa-aikataulunsa tuppaavat olemaan täynnä kaikennäköistä työhön liittyvää opiskelua, puuhastelua, askartelua ja paskartelua.

 

Ai niin, eilen törmäsimme kävelymatkalla Dongdanilta Tiananmenille (n. 1,5-2 km) kahteen taideopiskelija-koijjariin sekä yhteen taideopettajaan. Ilmeisesti samaan puljuun olisivat meitä vieneet. Taideopettaja menetti hivenen intoaan tuumatessani että satumme olemaan myös taideopiskelijoita ja kovin ihmeissämme siitä miten kaupungissa on kokoajan uusia, juuri loppumassa olevia taidenäyttelyitä, joista emme ole aiemmin kuulleet.

 

Mielenkiintoista sakkia nuo puijjarit, joka tapauksessa. Ei ole tavatonta nähdä lauma nuoria istumassa kadun varrella, joista joku osoittaa meitä sormella, seuraa pieni supattelu ja yksi tai useampi porukasta ui liiveihin taideopiskelija tai teeseremonia-reploilla. Herää kysymys, että toimiiko noin ilmiselvä lähestymistapa oikeasti joihinkin turisteihin, koska luulisi että kuka tahansa, jolla hitunen hoksottimia on plakkarissa, näkisi lävitse noista puijjauksista. Suorastaan loukkaavaa älykkyyden aliarvioimista. Luulisi, että joku tuosta sankkalukuisesta laumasta heräisi jonain aamuna ajatukseen, että hetkinen, pitäisiköhän meidän kenties vaihtaa avausreplaa tai kehittää uutta ukotusta. Tai toisivat edes vaihtelua avauslaineihinsa, Hellohowareyou ja Helloiwannatalktoyou, alkavat jo toistaa itseään.

 

Samalla hyvästelimme myös Hong Kongin tuttumme, hyväkkäät palasivat kotio, jättäen meidät yksin mainlandereiden armoille, ts paikallisten. Julma kohtalo. Noh, kivvaa oli.

 

11.5.

 

Tiistai... kolme pitkää päivää vielä edessä. Eipä ole tähän mennessä osastolla oleminen tuntunut näin raskaalta. Potilaista emme vieläkään tiedä juurikaan, heitä koskeviiin kysymyksiin emme saa kovin selkeitä vastauksia, hoitajista päähoitajan ja meidän ”teacher”hoitsun lisäksi muut eivät ole helouta enempää pukahtaneet. Kiherrelleet kyllä kovasti, kiitosta siitä. Raskasta päivystää koko päivä sairaalalla toisten jaloissa, mutta kuten aloituksessa mainitsin, kolme päivää. Vähhiin ne käypii ennenkö loppuu, fiilis kutakuinkin samanlainen kuin armeijan loppumista odotellessa.

 

Eilen tapoimme aikaa peritoneaalidialyysikeskuksessa, joka on aika kiva nimi huoneelle, joka on varmaankin muutettu lääkehuoneesta toimistotilaksi. On meinaan pieni. Dialyysipotilaita heidän vastuullaan oli 206, mutta onneksi oli kolme hoitajaakin, niin ei tule ryysistä. Hoitaja selvitti jotakin perusasioita työn sarastaan tutulla englannillaan, mutta yrittipä edes, kuitenkin. Oli muuten ollut Ruotsissakin hoitelemassa, Karoliniska institutissa vierailulla. Vaikutti jotensakin siltä, että hänen mielestään ruoho vihertää nätimmälti toissa puolella aitaa. Olin samaa mieltä.

 

Ei muuten ole herkkua olla lääkisopiskelija täällä. Aamusella jututimma Cong Yang-nimistä lekurintainta, joka oli tullut meikäläisittäin melko aikaisin töihin, kello kuudeksi, ottamaan verenpaineita, verinäyttehiä tms tms. Kotiinpääsystä kyseltyämme tuli tuhahtelua vastaukseksi, ”sillon ku ei ole mittään ennää tehtävänä”. Pienellä lisäutelulla selveni, että kotiin pääsee sairaalalta pääsääntöisesti neljän jälkeen iltapäivällä, joskus kuudelta, joskus kasilta, joskus kympiltä, päivästä riippuen. Päivä siis kuluu kaikkia perushoitotoimenpiteitä tehdessä, mitä hoitsumme kotosuomessa puuhaavat. Mitenkhän moinen pohjolassa luonnistuisi, jos tulevat lääkärimme menettäisivät iltavapaansa ja moninaiset opiskelijaelämän viettomahdollisuudet? Ei perkele puhettakkaan. Kapina, Arkadianmäki olisi liekeissä.

 

perjantai, 7. toukokuu 2010

Ei helevata, täältähän saattaapi päässä kotiakki!

7.5.

 

Perjantai alkoi erinomaisesti, löysin nimittäin kiinalaisen sisiliskon vaatteitteni joukosta. Pienen ajojahdin jälkeen sain veijarin pyydystettyä, liukasliikkeinen pikku epeli. Valitettavasti en kuitenkaan saanut pitää sitä sisällä, kämppikseni suhtautui häneen hieman penseästi. Joka tapauksessa, nimesin hänet Lauriksi.

Kolomas päivä ilman sähköä kämpillä. Tälle aamulle piti tulla erään hoitsumimmin duunarein aseistautuneena repimään meidät takaisin teolliseen aikaan, mutta eipäs vain vielä onnistunutkaan, kämppämme vara-avainta ei löytynyt.  Kenties myöhemmin iltapäivällä. Lämmin suihku olisi miellyttävä kokemus, jääkylmässä vedessä pyllyn peseskely alkaa jo toistaa itseään ja toimenpiteen varsinainen huumori ei enää kovinkaan huvita.

Viimeinen etappimme on näemmä nefrologia-osasto, eli munuaishommia. Henkilökohtaisesti ei hirveästi ala kiinnosta (vaikka onhan pissa aika jännä juttu), mutta kyllähän tuolla ajan tappaa. Hieman pakko, sillä tämän osaston englannin taso on kaikkein surkein tähänastisista. Tarvitsee todellakin zenmäistä kärsivällisyyttä keskusteluissa, jota hankaloittaa ohjaavan hoitajamme kyvyttömyys ymmärtää ääntämistämme sekä tämän rajoitettu sanavarasto. Kuten monesti aikaisemmin, käytämme kysymyksien esittämisessä tiimityötä, ensin toinen aloittaa kysymyksen esittämisen, ja kun toinen huomaa, että kellot eivät päässä kilise eikä viesti mene perille, toinen aloittaa saman selvityksen alusta, eri sanoin. Tällaista vaihtelua saattaa joutua toistamaan muutamankin kerran, ihan yksinkertaistenkin asioiden selvittämisessä, kuten vaikkapa hoitsuaseman taulun sisällön selvittämisessä. Lähemmäs tunti vierähti viiteen kysymykseen. Käpy meinaa palaa, voi pojat. Tähän asti pälli on suhteellisen hyvin kestänyt kielimuurin, mutta nyt alakaa nuppi leveemään.

 

tiistai, 4. toukokuu 2010

Vappuhommeja

4.5

Kappas, viikkohan mennä vierähti mitään kummemmin raapustelematta. Noh, pikainen tarinointi. Edessä on viimeinen etappimme, dialyysiosasto, alkaen huomenna keskiviikkona. Perjantaina saimme tietää että edessämme on pitennetty viikonloppu, täkäläiset näemmä juhlivat vappua astetta isommalla antaumuksella kuin meikäläiset. Ihan kiva, mutta olisivat voineet ilmoittaa hieman aikaisemmin, olisimmehan kerenneet tässä neljän päivän aikana vaikkapa käydä Shanghaissa kattelemassa kirnuja expossa ja Tuomasta moikkaamassa. Noh, eipä siinä.

 

Pekingkin toki tarjoaa viihdykettä tähän aikaan, viikonlopun aikana oli nimittäin kahdet eri musiikkifestivaalit, joista isommassa, Beijing Midi Music Festivalissa tuli yksi päivä härvättyä saksalaisen reenikaverini Markin kera, ihmettelemässä kiinalaista Iggy Pop-apinointia(Steely Heart oli meleko tiukka) sekä paikallisesta näkemystä post-rockista The Swampin muodossa ja tsekkaamassa pärähtänyt pändi nimeltä Voodoo Kungfu, joka oli melkoisen mielenkiintoinen ristisiitos kiinalaista ja mongolialaista kansanmusiikkia, industrialia, black metallia sekä hurmoshenkisyyttä. Pändin päämiekkonen on kiertänyt ympäriinsä Aasiaa opiskelemassa erinäisiä luonnonuskontoja, kuulunut äärikristilliseen kulttiin, henkistynyt Tiibetissä ja kokoajan huuattanut hävytöntä musiikkiansa. Ei sanat oikein riitä kuvaamaan. Niin joo, festarialueelta sai pieneen ämpäriin tehtyjä mohitoja 50 RMB:n hintaan. Baarimikko oli muistaakseni britti tai irkku, joka kaatoi meille ronskisti ekstraa kippoon. Oli hieno iltapäivä.

 

Sanat meinasivat loppua kesken jatkoiltakin. Festareilla tapasin Markin germaanikamun, Sebastianin, joka tunsi paikallisia punkkareita ja tiesipä myös, että What?-nimisessä baarissa heittää iltasella 8 paikallista punkkipändiä keikkaa. Pakkohan sinne oli siis päästävä. Yhdeksän korvilla pääsimme paikalle ja kovin mielenkiintoinen paikka olikin. Ensinnäkin, paikka oli pienempi kuin poikamiespoksini Rovaniemellä, joka oli hulppeat 32 neliötä. Toisekseen, paikalla olleista henkilöistä noin kolmasosa oli ulkomaalaisia, erityisesti tanskalaisia, pari brittiä ja aussi. Kohtapuoliin saapumisen jälkeen eka pumppu alkoi takoa instrumenttejään ja perusmukavaa jytkettähän se oli. Joukkoon mahtui myös yksi Hanoi Rocks-coveri, Tragedy. Täällä siis ilta kului sukkelasti, hirmuisen juopottelun ja sekavien keskustelujen sävyttämänä. Oli kivvaa, ja komeita tukkia.

 

maanantai, 26. huhtikuu 2010

Luvattu viikonloppuraapustus

26.4

 

Ja viikonloppuhommista.

 

Eläintarha... olipahan näky. Yleisluontosesti eläimillä oli melekosen pienet kopperot, jotka olivat betonia ja rautakaltereita. Oikeastaan muistuttivat aika lailla 1900-luvun vankisellejä. Onneksi joidenkin sellien ankeutta lievittämään oli maalattu kasveja, varsinaisia kukkia, ruohoa, tai multaa niissä ei sitten ollutkaan. Mäihällä kelopuita. Eläinten käytös oli kutakuinkin samanlaista lajista riippumatta, joko apaattista möllötystä paikallansa tai hermostunutta tepastelua ees taas. Passiivisimmat apinat varmaan ikinä. Oli niin kovin surullisen oloinen paikka, ettei tehnyt edes mieli koko paikkaa läpi koluta. Iltasesta kävin kuites levykaupan heppuja tapaamassa, niin tuli hyvä mieli.

 

Hong Kong-vaihtarit treffattiin siis perjantaina, ja sunnuntaina käyskentelimme myös Taivaan temppeliä ihmettelemässä ja Ji Yun-nimisen oppineen kotia möllöttämässä. Mukavaa vaihtelua paikallisiin, puhuvat kovin luontevaa englantia, ymmärtävät huumoria ja ovat yleisesti ottaen avoimempia. Nämä mannerlaiset tuntuvat monasti olevan niin perin juurin varautuneita sekä vaivaantuneita kysymyksistämme tai välttävät negatiivisempia puheenaiheita, erityisesti mitään mikä liittyy politiikkaan, luonnollisesti. Mukavaa siis turista ihmisten kanssa, jotka eivät pelkää joutuvansa sanomistensa vuoksi ongelmiin.

 

Männä viikolla oli myös jänskää yksi homma, nimittäin torstaina osastolle tuli jonkinnäköinen valtion lääkäri tarkastamaan hoidon tasoa. Voin sanoa, että meno oli jo ennen saapumista kuin kirkossa ja päähoitsu jatkuvasti kuin pylly olisi liekeissä. Ohjaajamme Wang Yue jopa nappasi meidät jemmaan erääseen potilashuoneeseen, pois valvovien silmien alta, peläten että joutuisi vastailemaan joihinkin kysymyksiin. Ja niinhän siinä tietenkin kävi, että juuri samasta huoneesta eräs potilas otettiin keskustelun aiheeksi valtion edustajan kanssa, Yue vastaajan penkillä. Oli ahdistuneen näkönen neiti, voi poijjat. Jälkikäteen selvisi, että kysymykset koskevat potilastaustaa, nykyistä hoitoa, suunniteltua hoitoa ja tehtyjä tutkimuksia jne. Kenties Suomessa em asiast selviäisivät Yle-lehden kattelun jälkeen, ainakin Efficassa. Kyselin myös mimmoisia ongelmia tulisi, jos ei osaisikaan vastata kaikkiin kyssäreihin, hänen tyytyessä sanomaan, että isoja, jonka jälkeen sulkeutui kuin simpukka asiasta.

 

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Sairaanhoitaja-opiskelija, 23-vuotias mies, joka kahden naisopiskelija-kaverin kanssa keekoilee Kiinassa työharjoittelun merkeissä.

  • Tagipilvi