Hyväksi olen havainnut tämän menetelmän kerran pari viikossa paukahuttaa nettiin viikon aikana kirjatut aivoitukset, joten tässä siis pysytään. Koska olen laiska enkä viitsi joka päivä vaeltaa nettikahvilaan.

15.3

Toka viikko pärähti käyntiin, ei kenties erityisen voimallisesti mutta pärähtipä kuitenkin. Tänään selviteltiin miksi jotkut potilaat joutuvat makoilemaan viikkokaupalla sairaalassa jne. Täällähän ei juuri suomalaista muistuttavaa vakuutussysteemiä ole, vaan jonkinlainen valtion tukema vakuutusjärjestelmä, joka maksaa osan hoidosta. Toisin kuin Suomessa, jossa vaikka lonkkaproteesipotilas kotiutuu lääkkeiden kanssa kotiin viikon sisällä leikkauksesta, kokeilemaan miten pärjää ja palaa kontrollikäyntiä varten sairaalaan viikkoa, pari myöhemmin, täällä potilaat pönöttävät tuvassa tuota kontrolli/kotiutuspäivää vartoen. Mikäli potilas tahtoo lähteä esim. viikko leikkauksen jälkeen sairaalasta, se on ok. Kunhan vain maksat koko piletin itse. Lienee siis selvää, että giganttisia sairaalalaskuja ei mielellään makseta, jos sen voi kuitata nautiskelemalla trooppisen ilmaston omaavan vuodeosaston palveluista parin viikon ajan. Kielimuuri esti saavuttamasta täyttä ymmärrystä järjestelmän toiminnasta, mutta kenties palaan asiaan, mikäli tarpeen on.

Oli jännä myös nähdä IV-tippojen laittamisia, täällä käytetään pääasiassa turvaneuloja tippojen laitossa. Kotopuolessahan noita jänskiä värkkejä harvemmin näkee, pääasiassa jos potilaalla tiedetään jo olevan jonkinlaista veren välityksellä levittyvää inhaa tautia. Täällä on normina nuo turvaneulat, normimalleja käytetään jos turvakapineita ei ole hollilla. Syitä: Edellämainittu hanskojen käytön puuttuminen sekä potilaan tietämättömät HIV ja C-hepatiitit. Näistä ei lukuja tullut, mutta pienellä intterveppiplarailulla päivän päätteeksi selviää, että melko lailla enempi kuin Suomessa. Makes sense, then.

Tiesittekös muuten, että Kiina kuluttaa 30 % maailman tupakasta? Tai että China National Tobacco (tms, googlettakaa, kirjotan tätä ilman nettiä) on kirkkaasti maailman suurin tupakkilafka?  Röökaaminen on täkäläiselle terveydenhoidolle kasvava rahareikä, jolle kuitenkin on hankala poliittisesti mitään tehdä. Valtiolle tupakasta saatava verotulo on elintärkeää, josta syystä tupakoinnin haittoihin ja terveysvalistukseen on hankala saada muutoksia. Tupakointikieltoja kyllä näkee joka paikassa, mutta eipä sakottaminen moisesta näytä poliiseja hirveästi kiinnostavan, eikä kieltojen noudattaminen esimerkiksi sairaalamme käytävillä tunnu paikallisia miellyttävän. Säännöllisesti nenään nimittäin vaeltaa tuo sulotuoksu. Samaten kaupoissa sisätiloissa sekä ravintolassa toisinaan bongailee huolettomasti sauhuttelevia veijareita. Kenties olen vain kateellinen, mielelläni itsekin koeajaisin paikallisia kessumerkkejä.
 

16.3.

Sananen ensi alkuun paikallisen bjj-seuran, Beijing Jiujitsu Academyn vääntäjistä: pirulauta, että ovat tiukassa kunnossa. Ei meinaan juuri montaa grammaa ole läskiä varteen tarttunut. Alemmuuden tunnetta suorastaan herättää kun omaa velttoa länsiruhoa vertaa täkäläisten vääntäjien tuunattuihin kroppiin. Toivottavasti täkäläisillä pöperöillä omakin ruumis joltisenkin kapenee.

Koulukaverini Maarit otti ja nappasi jonkinlaisen pöpön, kuumetta pukkaa ja sairaalahommat on toviksi pannassa. Ehdotukseni hänen eristämisestä ei vielä nauti suurta kannatusta, äänestysprosentti asian puolesta on n. 33 %. Inkiväärillä ja valkosipulilla aiomme hänet kuitenkin tervehdyttää.

Sairaalasta: polvinivelen kokonaisproteesileikkaus herätti ihmetystä. Nivelrikko kun täällä on melkolailla yleistä, osastomme petipaikoilla enemmistö lie tuosta vaivasta kärsiviä. Tämä pirullinen ikäihmisiä yleensä piinaava vaiva on monasti molemminpuolinen, eli molemmat kintut kaipaisivat jonkinnäköistä hoitoa. Kotosuomessa, jos näitä siis silvoskelemaan lähdetään, käsittääkseni tehdään niin, että ensin toinen polvi -> odotellaan sen parantumista -> toinen polvi. Aikaa siis käytännössä puolesta vuodesta vuoteen. Korjata saa, jos olen pielessä. Not so here. Samalla kertaa leikataan molemmat polvet, mikäli suinkaan vaan mahdollista ja potilas ei haraa niin paljoa vastaan, että tätä ei voida suostutella muuttamaan mieltään. Yleinen käytäntö siis. Mikäli potilaan ilmeistä mitään voi päätellä, ei leikkauksen jälkeinen olotila ollut kovin miellyttävä, kipulääkehuuruista huolimatta. Perusteluja oli, että yksi anestesiatapahtuma vähemmän, yksi leikkausstressi ruumiille vähemmän ja yksi infektiomahdollisuus vähemmän. Sinänsä pätevää, mutta haittapuolena potilaan kannalta on toipumisen piteneminen melkoisesti ja kävelyn uudelleen opettelu. Leikkausaika ei hirmuisesti kuitenkaan kasvanut, nopeimmat hoitavat molemmat polvet puoleentoista tuntiin, mikäli ymmärsin oikein.

Pitänee myös ruveta napsimaan kuvia syömistämme aterioista, tänäänkin sen sorttista systeemiä ja hässäkkää pupelsimme napoihimme, etten olisi Suomessa moista uskonut. Soppaa, jossa oli erinäköisiä suolia ja sisäelimiä sekä omituisia lättyhärpäkkeitä, jotka maultaan, kuten niin monen ruoan, olivat oikein hyviä sekä oikein kummallisia. Ennen lähtöä tuttavat pelottelivat juurikin sillä, että ruokakulttuuri on tyystin erilainen ja nälkävyötö on kiristettävä, koska makuihin pitäisi tottua pitkän aikaa. En sanoisi niinkaan, hyvin pitkälti tähän asti maut ovat olleet samankaltaisia kuin mitä kiinalaisrafloissa kotopuolessa. Jotkin tulisemmat szechuan-tyyliset ateriat vaativat hieman totuttelua, samaten sisäelinten ja jännepalojen käyttö, mutta muuten melko turvallista kamaa. Setsuanisatsitkin totuttautumista siksi, että niissä käytetty pippuri on melko jännän makuista: erittäin raikas, voimakas, kirpeä sekä ylläripylläri, kieltä ja ikeniä puuduttava. Tiedä millaisen unikon ja chilipippurin rakkaudenlapsi on kyseessä. Eikä niitä skorpioneja paikalliset syö, ne säästetään typerille länsimaisille, karvaisille apinoille, jotka maksavat ihan mistä tahansa pöljästä ilomielin, jos sen käristää rasvassa, ripottelee suolaa ja pistää kepin nokkaan.

Jaaha, jospa sitä taas lähtisi tatamia paukuttamaan.

17.3

Jännä maa tämä Kiina. Ensiksi pari sanaa sairaalasta taas, eroja suomisysteemiin. Hanskapolitiikasta, maskeista sun muusta hygieniasta olen maininnut, lisätäänpä vain, että tänä aamusella erään potilaan petikamoja vaihtaessaan hoiturimme havaitsi, että potilaalta oli valunut lakanalle fekaalimateriaalia, ts. paskaa. Ei huolta, paketti kokoon ja pesuun, sekä uutta lakanaa perään, jonka jälkeen seuraavan potilaspunkan kimppuun. Ei hanskoja, tai käsien desinfiointia.

Potilaiden kivunhoidosta: kasvojen ilmeistä osaa puolivillainen paviaanikin lukea, että paikat ovat kipeät, ja potilasmonitoristakin voi pieni hoitsupoitsu jotain päätellä, mikäli pulssi juoksee, happisaturaatio on alle normin sekä hengitystiheys minuutissa lähemmäs kolmekymmentä. Potilaat saavat listoilla kipulääkettä, säännöllisesti 1-3 kertaa päivässä, mutta vaikuttaisi siltä, että aina valittaminen ei tuota tulosta: potilaat joko kieltäytyvät lisäannoksesta tai hoitaja epäilee ettei kipu ole aitoa. Voisin sanoa, että melko herkästi kotopuolessa lisätroppia annetaan, mikäli toinen sitä tahtoo. En tiedä, kenties täällä vaikuttaa kulttuurikin siihen, minkä verran on sopivaa kivusta kertoa. Melkoisia ääniä nimittäin aamukierrolla joistakin potilaista lähti, kun asentoja vaihdettiin. Asentohoitojen yhteydessä täkäläiset eivät myöskään kursaile tarttumisessa leikattuihin raajoihin, ja kovin ronskein ottein em. ketaroita käsitellään, ainakin näin hemmotellun länsiapinan silmiin.

Resurssien hyötykäyttöä: Enpä ole aikaisemmin nähnyt, että pyllynpesu tortun vääntämisen jälkeen suoritetaan tehdaspuhtailla haavataitoksilla, wc-paperin sijaan. Jotka tietenkin ensin kastellaan täkäläisessä vesijohtovedessä. Myöskin oli mielenkiintoista katsoa, kun potilaan edellisenä päivänä leikatun polven ympärystöä pessään pyyhkeen rääsyllä, joka ensiksi kastellaan samaisella vesijohtovedellä. Kauhistelen tätä siitä syystä, että tuota vettähän ei juodakaan voi turvallisin mielin ilman perusteellista keittämistä. Olisikohan mahdollista ollut haavan ympäristön putsaaminen keittosuolalla? Varsinaista haavalappua ei kuitenkaan tilanteessa avattu sekä samalla rätillä pyyhitty tikkejä, siinä tapauksessa olisin varmaankin jo kalppinut suoraa päätä tohtorisetien luo.

Toisaalta, tällaiset siisteysasiat tuntuvat itsestä siksi niin omituisilta, koska emmehän me Euroopassa kohtaa kovinkaan paljoa likaa tai bakteereita. Sairaalammekin haisevat jo ulko-ovelle antiseptilta ja jokaisen pikku haavan puhdistamme alkoholilla. Jokaista pientä tulehdusta kavahdetaan ja antibiootteja tahdotaan jokaiseen kurkkukipuun. Toisin täällä, kertoi tohtori. Bakteereita on paljon, ja monet niistä ovat melkoisia mörköjä, mutta koska ihmiset elävät meidän näkökulmastamme likaisemmissa ympäristöissä, he kohtaavat enemmän bakteereja ja heidän immuunijärjestelmänsä vahvistuvat, joten heitä eivät ihan normipöpöt lannistakaan. 2 % leikkauksissa tapahtuu akuutti-infektio, kertoi hän. Siitä, miten paljon infektioita tapahtuu postoperatiivisessa vaiheessa, ei hänen mukaansa ollut ajankohtaista tutkimustietoa.

Aikaisemmin häirinnyt potilaiden pitkäaikainen sairaalamakuuttaminenkin selvisi erään lääkärin avulla: osa potilaista tulee pitkän matkan päästä leikattavaksi ja joutuvat yöpymään alkuun hotellissa, mutta pyrkivät saamaan lääkäriltä passituksen sairaalaan, jossa voivat odottaa leikkaustaan. Se yhtäläisyys suomeen on, että leikkaus- ja tutkimusjonoto ovat pitkät. Em. asiaan palaten, keskivertohotellissa yksi yö kustantaa n. 250-300 yuania. Sairaalassa, josta valtion vakuutus maksaa leijonan osan, vuorokausi maksaa potilaalle 28 yuania. Eli siis, jos tulet kaupunkiin viikkoa ennen leikkausta, voit olla joko sikahintaan hotellissa odottelemassa, koska viikolla todennäköisesti otetaan viimeiset magneetti/ct/röntgenkuvat, tai hankit passituksen vuodeosastolle odottelemaan. Kieltämättä, noilla taksoilla saattaisin itsekin viettää viikon ennen leikkausta sairaalassa, vaikka kaapeliteeveetä ikävä ehkä olisikin.

Yleisesti kommunikaatiosta: armaat koulutoverit, jotka joskus Kiinan reissua suunnittelette, opetelkaa kiinaa. Edes jotkut perusteet kirjoitusmerkkeineen. Olisi ihan mielenkiintoista oikeasti tietää, mitä osastomme hoitajat/ruokapaikkojemme/kauppojen toiset asiakkaat oikeasti puhuvat osoitellessaan meitä sormillaan ja tirskuessaan. Osastolla noista asioista raaskii kysyä, mutta vastaus on yleensä jonkinlaisia kehuja murtuneella englannilla ja lisää nauruntyrskähdyksiä toisissa hoitsuissa. Varsinkin kun toisinaan kuulee pitkiä jutunpätkiä, näkee villiä ja energista liikehdintää ja välistä erottaa sanan Fenlaant, ilmiömäistä nokkeluutta osoittava allekirjoittanut arvaa, että kyllä, heistähän mokomat puhuvat. Asiasta kysyessä tätä ei tietenkään myönnetä, vaan hihitellen kerrotaan puheenaiheena ollen jonkin vallan muun. Sanonpa vain, että melkoisen kyyniseksi vetää.

Toinen epämiellyttävä seikka on jatkuva kiinaa taitamattoman länkkärin koijjaminen. Esimerkiksi ruokakojuissa asioidessa myyjän pyytämä hinta on monesti korkeampi, ts. kyseistä hintaa ei välttämättä varsinaisessa hintataulussa edes näy. Ikävää tässä on se, että siihen törmää ihan sairaalamme ruokalassakin, jossa tänä päivänä annoksestani iloluontoinen nuorukainen hymyssä suin peri annoksestani 14 yuania, listan kalleimpien annosten ollessa 10 yuania. Okei, sairaala tarjoaa ruoan, ja loppupeleissä ero tuossakin on n. 40 senttiä, eli eipä se omasta pussista pois ole. Periaatteesta vain ärsyttää, varsinkin kun kielitaidoton törmää samaan periaatteeseen ihan joka paikassa. Eli siis, opetelkaa sitä kiinaa.

Joka tapauksessa, enää yksi päivä tätä ortopedian nivelosastoa jäljellä, toivottavasti seuraavalla osastolla olisi pari jotensakin sujuvaa englantia osaavaa hoitajaa. Perjantaina myös Kiinan muurin pällistelyä, että kenties viikonloppuna otan asiakseni paukuttaa linjat tukkoon kuvia.

18.3

Kohta kaksi viikkoa jo takana. Tässähän tuntee itsensä kohta ihan maailmankansalaiseksi. Oli viiminen päivä ekalla osastollamme, jätimme asiaankuuluvia lahjuksia meitä ohjanneelle henkilökunnalle, eli päähoitsulle ja ilmeisesti varaosastonhoitajalle tms.

Kauhea tohina ja hyörinä päällä näillä hoitsuilla, jo alkuaikoina tuumimme että josko tässä kohtapuoliin joku tökkää neulalla tai kolauttaa jollakin kakkakipolla päähän. Ei sentäs, vain antibioottipullo räsähti jalkani vieressä hajalle, yhden täkäläisen katsoessa oliko se varmasti hyvin ripustettu. Ei siinä, kenties vankomysiini auttaa sukkamehun hajustamisessa.

Ja sen sanon, että merilevä on pahhaa. Hyi. Kokeilin sairaalassa pöytää, joka toimi suunnilleen samalla periaatteella, kuin aikaisemmin mainitsemani hot pot-ruoka. Osoitan mimmille mitä haluan ja hän keittää ne melekomoisen ätläkässä chililiemessä. Tällä kertaa valitsin pari tuttua ainetta, kiinankaalta ja lootusjuuria, sekä merilevää, kalajauhopullia sekä joitakin todella pieniä munia. Joko lähtöisin minikanasta tai viiriäisestä, eivät kyllä ihan kotikotkojen lantioiden hedelmiltä maistuneet. Ensi kerralla taidan pidättäytyä puhtaasti tutuissa ja takuuhyvissä aineksissa.

20.3.

Kaksi viikkoa ja päivä. Eilispäivänä kävimme Kiinan Muurin Badalingin pätkää ihmettelemässä. Kuvat ei sille oikeutta tehe, sen verta järettömän massiivinen kyhäelmä on kyseessä. Näkymät tuolla vuoristoisella alueella olivat melko mainiot myös, pikkupoika minussa virnisteli suu messingillä katellessani kauas sumuiseen horisonttiin, josta nyppylät ja kukkulat lipuivat esiin. Komiata. Kauhavan Sompinvuori oli melkein yhtä hieno.

Muurin jälkeen suuntasimme takasin kaupunniin, lähellä asuntolaamme sijaitsevaan dumpling- eli jiaozi-ravinteliin. Mykyt lienevät suomenkielinen vastine, kyseessä on taikinasta väsäiltyjä nyyttejä, jotka täytetään milloin milläkin, sienillä, vihanneksilla, lihalla, kaloilla, kissoilla tai koirilla. Syömäreitä oli viisi yhteensä, joten oppaamme Tina katsoi paremmaksi tilata reilulla kädellä. Täkäläisissä on kyllä hienoa se, että raflaan mennessä pöperöä tilataan vähäjärkisiä määriä. Tällä kertaa tosin kykenimme suostuttelemaan hänet lopettamaan tilaamisen, kun vielä kykenimme liikkumaan. Vaikka kohteliasta olisikin jättää lautaselle jotakin jälelle merkiksi kylläisyydestä, on meillä vielä vaikeuksia tämmöiseen tottua. Liian hyvää kamaa.

Pekingin sää yllätti taas aamulla. Eilispäivänä oli niin tiuha sumu, että ajoittain pystyi kuvittelemaan itsensä viktoriaaniseen kauhunovelliin (josta merkittävä osa lieni saasteita, rikin haistoi ilmasta), tänään ilma on keltainen. Tai ehkäpä oranssin ja keltaisen saastainen sekoitus. Kyseessä vissiin sellainen pölymyrsky josta netistä luin jo etukäteen. Ainakin tuuli näyttää melkoisella pieteetillä nakkelevan kamaa kadulla ja takaikkunasta näkyvän hotellin porttivaksitkin pysyvät kopissaan. Jälkimmäinen antoi vihjettä tuulen voimakkuudesta, ne pojat nimittäin pönöttävät porttinsa edessä sitkeästi kuin siittiö tervassa.

Saapi nähä mitä sitä lauantaille keksisi, pitänee ainakin siivota. Voin sanoa, että pölynimuria on ikävä.