28.3

Peking yllättää taas: eilen kun mainitsin halustani löytää saksalaisööliä, eiköhän vain eilen mennessämme vierailemaan Jiao Jingin kotio matkalla tullut juurikin vastaan ehta saksalainen Biergarten. En vielä valitettavasti kerennt kyseisessä puljussa vierailemaan, mutta kenties myöhemmin pääsen moisen ihanuuden kokemaan.

Mykyjä siis söimmä, samaten savustettua kanaa (koko kana vain silvottuna kuin humalaisen teurastajan jäljiltä. Kintut, siivet ja nuppi helttoineen. Varmaan pippeleineenkin), kiinalaista läskimakkaraa (kuvitelkaa paksu salami, mutta vähemmän suolaa), merileväsalaattia jne. Kokeilimma myös itsekin mykyjen väsäämistä, mutta eipä se oikein pohjolan barbaareilta luonnistunut. Täytettä ruukasi tulla joko liikaa tai liian vähän, ts. paketti joko ei pysynyt koossa tai oli lähes pelkkää taikinaa. Korjasimme tilanteen kuitenkin syömällä niitä muita enemmän, joten katson että panostuksemme ruokailuun oli vähintään yhtä kova kuin isäntäparilla.

Tämän sunnuntain ohjelmassa olisi seuraavaksi kiertelyä lähistön sivukujilla ja viereisessä puistossa keekoilua, kunhan Mervi palaa aamujumpalta salilta. Zoey tiesi kertoa, että kyseinen puisto on paikallisten homojen ja lesbojen suosima kohtauspaikka.

Next up: gayspotting.

29.3

Perskeles, unohtunut vallan mainita eräästä koomisesta välikohtauksesta. Tai no, minusta kyseessä oli koominen tilanne, mutta minä olenkin hieman kieroon kasvanut. Olipa kerran niin, eräs synkkä ja saastanen Pekingin ilta kun teputtelin reeneihin kaupungin pohjoispuolella. Juuri ennen astumistani kerrostaloon, jossa sali sijaitsee, vierelleni kurvaa pikkutyttö fillarilla, jonka etukori on täynnä blankkodvd:eitä. Satavarmasti alle 18-vuotias, 16. synttäripäivä lie ollut lähiaikoina tai lähitulevaisuudessa. Keskustelumme oli hyvin lyhyt, koska hämmentyneenä en tajunnut tarttua tilaisuuteen. "Helloo. How are you? Wanna buy DVD? Is sex DVD. - Whuh-It's a what now?" Harmi etten tarttunut tilaisuuteen, olisihan ollut hyvä tilaisuus tukea kiinalaista yksityisyrittäjää. Tai todennäköisemmin seksikaupan uhria ja tämän takana olevia triadeja. In any case, potentiaalisesti uniikkia matskua meni sivu suun.

30.3

Lääkärit jatkavat yllättämistään. Eilen saimme kuunnella melko lailla kattavan esityksen erilaisista kilpirauhasen toimintahäiriöistä, sairauksista, syövistä sun muista hässäköistä suunnilleen itseni ikäiseltä lääkisopiskelijalta, Yao Yuanilta. En muista kyllä ainuttakaan lääkäriopiskelijaa, joka olisi kyennyt selittämään ulkomuistista jonkin elimen/osan toimintaa noin seikkaperäisesti, puhumattakaan hoidoista, vaikutuksista, vaihtoehdoista, veren markkereista, tilastollisista tiedoista ja ties mistä. Huomauttaessani tämän laajasta tietopohjasta neiti hämmentyi ja tuumi, että ei tämä aihe oikeastaan edes kiinnosta ja siksi tietää niin vähän. Kovin vakuuttavasti hän kuitenkin onnistui luomaan mielikuvan, että mitä hän ei tuosta salaperäisestä rauhasesta tiedä, sillä ei voi kovin suurta merkitystä ollakaan.

Katselimme myös erästä haavanhoitotoimenpidettä. Henkilöltä oli leikattu syöpä vatsasta, alle nelikymppinen. Haava oli infektoitunut ja ompeleet jouduttiin vaihtamaan löysempiin, eli tämän leikkaushaava oli vain höllästi kiinni ja ihonalaiskudoksiin pystyttiin helposti kuikuilemaan. Siinäpä siis vuodeosastolla tohtoripoika ensin askarteli imutuubin imuletkusta, leikkelemällä siihen pikku reikiä, saaden sen imemään useasta eri kohtaa. Tämän jälkeen putki ujutettiin haavaan ja haavan koko mitalla laitettiin ihon raoista keittosuolalla kasteltuja haavataitoksia jotka muodostivat eräänlaisen juoksutusojan. Lapuissa oleva keittosuola kostutti mätää ja sai sen irtoamaan imun vietäväksi helpommin. Koko komeus peiteltiin lopuksi taitoksin ja imu irrotettiin. Samaa voidaan toistaa vielä useamman kerran mikäli haava erittelee ronskimman puoleisesti. Ai juu, yks juttu. Kyllä huomasi, että tekkee ikävää, potilas suorastaan tärisi operaation loppupuolella. Ihmekös tuo, omatkin jalat olivat muuttua spagetiksi pelkästä katsomisesta. Inaustakaan ei potilaasta tosin lähtenyt, siinä missä itse olisin kenties muutaman ruman sanan saattanut sihauttaa. Mutta toisaalta, minä olenkin herkkä lännen mies.
 
Monikansallista sakkia muuten tuolla Beijing Jiujitsu Academyllä. Tähän asti vastaan tullut mongoli, korealaisia, tadjikki, saksalaisia, belgialainen, venäläinen, jenkkejä, kanukki, italiaano sekä perskele, yksi heppu Ugandasta. Mutta, kuten rakkauden, myös bjj:n kieli on universaali.

31.3.

Eipä ihmeempiä sairaalalla, jutustelua eroista suomi- ja kiinasysteemin eroista sekä vierailu taasen tohtorien kokouksessa, jossa tällä kertaa aiheina oli antibioottien oikea valinta sekä kirjaamisen yleisimmät virheet. Kääntäjät oli taas plakkarissa, mutta ei erityisen ihmeellistä keskustelua kutienkaan tullut. Eräs käsitelty potilaskeissi kuitenkin poiki mielenkiintoa, tällä kun oli vanha kunnon tuberkuloosi. Tubi on täälläkin ollut runsaasti vähentymässä seitkytluvulta lähtien, mutta on taas alkanut nostaa niljakasta päätään. Tunnustaa täytyy, että en juurikaan taudista tiedä, shame on me. Double the shame, itse asiassa, olenhan ollut keuhkollakin harjoittelussa joskus männä vuonna.

Mutta mutta, seuraavaksi olemme osastojen hoitajien ja mahdollisesti myös joidenkin lääkärien keralla menossa syömään johonkin hutong-ravintolaan. Ennakkotietoja on seuraavasti: osallistujia 11 ja kalaruokaa tulee olemaan tarjolla. Ja arvelisin, että myös Yanjingia.

Toinen tunnustus: olen skipannut jo kahdet reenit syöpöttelyjen vuoksi. Täytyyhän tämän kuihtumiseni joskus päättyä.

1.4.

Kolmannet reenit skipattu syöminkien vuoksi. Tällä kertaa löysimme itsemme Quanjude Roast Duck-nimisestä ravintelista, jossa nappasimme kolmen hengen ankkaillallisen. Oma mielipiteeni? Reilusti yliarvostettua.  Ankan liha itsessään oli mureata ja oikein makoisaa, harmi vain että yhdestä ankasta ei kovin paljoa syötävää kolmeen pekkaan irronnut. Lisäksi tarjolla olleet ankan sisäkalut eivät myöskään nostattaneet maullaan riemunkiljahduksia. Ilmiö sinänsä on kovin yleinen, vastaantulevia ruoka-aineksia ei ole mahdollista tunnistaa sekä ovat  maultaan jossakin miellyttävän ja vastenmielisen harmaassa kuolemanvyöhykkeessä. Erinäiset tarjolla olleet osaset, sydämet, kivipiirat ja muut sisikalut kallistuivat vahvasti pohjolan juntin makaronilaatikolla hemmotelluille makuhermoille vastenmielisen puolelle. Mutta onneksi se sentään maksoi 650 RMB tippeineen.

Eilinen illallinen puolestaan oli vallan erinomainen. Tarjolla oli itselleni tuntematonta kalaa, jokin paikallinen reilun kokoinen särki kenties kyseessä. Näitä eväkkäitä oli tarjolla kolmea sorttia, oli reilusti chilillä ja setsuanipippureilla maustettu, mustapapusoosissa uiva otus ja jonkinlainen hapanimelä veijari. Kaikkien kalojen kavereina oli kasoittain vihanneksia sekä savustettua tofua, joka oli aivan perkeleen hyvää. Taitaa itse asiassa olla ensi kerta, kun ajattelen tofua lainkaan positiivisessa mielessä. Erikoista. Kaiken kaikkiaan ruokaa oli sen verran, että tarjolla olleista viidestä veikosta yksitoista ihmistä söi n. puolet. Lähtiessä ainakin jokainen kala oli kovin surullisen näköinen puoliksisyödyssä tilassaan.

Aikamme yleiskirran osastolla myös juoksi pois kuin hiekka sormien välistä, ensi viikolla leikkaussalia kuikuilemaan. Joltisenkin harmittaa, vahvasti epäilen että tulevilla osastoilla vastaanotto olisi yhtä lämmin kuin tällä osastolla.

3.4

Ja eilen Maarit viimein lähti, jättäen meidät kahdestaan yksin Kiinaa vastaan. Auttavaa tosin on, että saimme joksikin aikaa lisävahvistusta Shanghaista, erään suomalaisen matkailun opiskelijan muodossa. Kulunut lauantaipäivä meni sukkelasti kaupunkia keekoillessa lävitse, aloitimme Tiananmeniltä, jatkoimme Yonghegongin temppelille ja sieltä kohti Renminin yliopistoa. Jälkimmäiseen meillä oli erinomainen motiivi: tahdoimme etsiytyä paikallisten opiskelijoiden kuppilaan päiväkaljoille. Ihan täydellisesti emme tehtävästämme suoriutuneet, opiskelijoiden sijaan kuppilassamme oli raavaita aikamiehiä tankkaamassa pierunsiementä työmaalle palaamista varten. Eväs kuitenkin oli erinomaista ja olutkin kelpasi. Renminiltä poikkesimme olympiakylää tsekkaamaan ja olihan siellä melkoisen aavat näkymät.

Henkilökohtaisesti en kokenut Linnunpessää tai Vesikuuppaa niin hienoiksi elämyksiksi. Rakennushistoriallisesti eittämättä melkoisen uniikkeja pytinkejä ja varmasti kulttuuriarvoltaan mittaamattomia ja blaa blaa jne, mutta en voinut olla ajattelematta noita rakennuksia, samaten kuten parin vuoden takaisia kisoja, propagandaviraston suosikkiprojektina. Mielessä kummitteli lehtijutut kodeistaan väkisin häädetyistä ihmisistä, ennen palkkapäivää erotetut raksamiehet ja se, että koko Pesä ei tällä hetkellä ole edes käytössä, kaupungilla kun ei ole riittämiin veroäyrejä kirstussa mökin ylläpitoon. Voisin verrata männäpäiväiseen ankkaillalliseen: helevetisti meni rahhaa, hetken ajan oli kivaa vaikka jokin tuntui jatkuvasti olevan hieman pielessä ja jälkikäteen mietityttää, että olikohan kaikki panoksen arvoista.