8.4

 

Ja melko monta päivää vierähti, ennen kuin innoituin kirjoittamaan. Terveydentilan muutoksia, olen nimittäin päättänyt vakaasti pitää joka keväisen flunssani täällä luonnon kauniissa Pekingissä. Perjantaina alkunut neitimäinen niiskuttelu kasvoi ja voimistui viikonlopun aikana raikuvaksi töräyttelyksi ja nokkani juoksi kuin karannut keskitysleirivanki. Kuluvan viikon tiistaina alkoi myös myös leikkaussalihommat, josta keskiviikon olin pois. Elämä kuitenkin voittaa ja uskonpa vain viimein pääseväni takaisin myös reeniputkeen. Viikko ja kolme päivää on pitkä aika. Noin muutenkin tuntuu, että kymmenenä edellisenä päivänä on paino kivunnut takaisin lähtöä edeltäneisiin lukemiin, runsaskätisen oluen ja suklaan siivittämänä. Pakkohan niitä jostakin kiksejä on saada, kun tatamille ei pääse.

 

Leikkaussalista: tältä osastolta minun on kovin hankala muodostaa vertailukohtia Suomeen, koska kotopuolessa en ole salissa ollut. Koulun puolesta harjoittelutkin mentiin muistaakseni vähän juosten kusten nopeaan malliin, ryhmästänihän ei ketään leikkaussaliin päästetty kotopuolessa, joten tämä on meidän vaihto-opiskelijoiden erikoisherkkua. Tänään, torstaina oli siis eka päiväni ja pääsinkin näkemään kaksi keuhkoleikkausta, syövän pirulainen molemmissa. Tai oikeammin, vain jälkimmäinen oli varsinainen keuhkosyöpä, ensimmäinen oli rintaontelossa sijaitseva kasvain, joka oli tarrautumassa keuhkoon. Ja melkoinen mollukka olikin, sellaisen kaupan Bågens-muffinin kokoinen. Toinen poistettiin n. viisikymppiseltä kessumieheltä, keuhkon alalohkon mukana. Keuhkon värityksestä huomasi, että muutama syöpänaula oli taidettu arkkuun hakata vuosien varrella.Siinäpä ensitatsit.

 

9.4

 

Tajusinhan aamulla, että harjoittelumme on tänään puolivälissä, viisi viikkoa takana, viisi edessä. Täältä siis pääseekin vielä kotiin. Alkaa nimittäin painaa jo jonkinlainen taisteluväsymys. Uutuuden viehätys on karissut jo melkolailla kokonaan ja koti-ikävää pukkaa. Ei jaksa enää olla täysin skarppina harjoittelussa ja esittää yhtä aktiivisesti kysymyksiä sekä osoittaa mielenkiintoaan kuin alkupuolella. En tiedä, kenties tämä helpottaa.

 

Itse asiassa, sekin helpottaisi, jos kämppämme ei olisi niin jumalattoman kylmä. Lähtiessäni Rovaniemeltä koulukaverini Riikka ja Jaana kehottivat varaamaan riittävästi lämmintä vaatetta mukaan, koska Pekingissä voisi olla kylmä. En tajunnut, että he tarkoittivat asuntoja. Valehtelematta voin sanoa, että ulkona on lämpimämpi sekä että olen armeijassa nukkunut lämpimämpiä öitä ilman kamiinaa. Makuupussi olisi ollut aikasen jämy hankinta. Siinäpä seuraaville jämy vinkki. Ilman tuota näppärää kapistusta olen tottunut nukkumaan yöni huppari päällä, pitkät kalsarit, colleget ja villasukat jalassa. Peiton päällä pidän myös kahta päiväpeittoa, enkä voi sanoa, että kertaakaan olisi vielä ollut liian kuuma.

 

Tänään tarkasteltiin sappirakkoleikkauksia, tai no, tarkasteltiin ja tarkasteltiin. Toisinsanoen, aika ajoin kävin kuikuilemassa, että miltä näyttää, kenties jopa muutaman sanan vaihdoin leikkaustiimin kera, muuten istuskelin reunalla juttelemassa Mary-nimisen hoitajan kanssa. Tämä luonnollisesti englantilainen nimi, kiinalainen on liian vaikea muistettavaksi, kuten niin monen tutun kohdalla. Mukavastihan päivä siinäkin meni, eikä tarvinut jämynä pönöttää koko ehtoota potilaspunkan vieressä tajuamatta juurikaan. Kirurgeilta toki passaa jotakin tiedustella toisinaan, mutta heillä on loppupeleissä kädet täynnä töitä, monessa kohtaa aika lailla kirjaimellisesti. Eipä noista lekkaushommista loppupeleissä paljoa tiedä, jotensakin melkoisen ulkopuolinen olo. Kirran vuodeosastoilla sentäs oli tatsia työhön, tiesi miten homma toimii tai miten sen pitäisi, salissa on Härmän poika monttu auki kattelemassa kuin vasikka uutta aitausta.