8.5

 

Lauantaipäivä, ja veenlämmittimen korjaushemmot viimein saapuivat. Ah onnea. Kirjoitushetkellä mahotonta sanoa, tuleeko värkistä enää lasta tahi paskaa, mutta mutta toivossa eletään.

 

Enää yksi viikko jäljellä sairaalaa, uu jee. Tässä vaiheessa tuntuu, että ei tuolla paikalla enää kovin kummoista opetettavaa ole, hoitotyöhön liittyvät uudet asiat tuppaavat jo olemaan useimmiten negatiivisia. Oma henkkohtanen motivaatio sairaalassa käpystelyyn on jo melkoisen matalalla ja vallan mielellään ottaisi jo omaa lomaa puljusta. Erityisen mukavaa olisi, jos niiden muutamien mukavien kiinalaisten kanssa pääsisi aikaa tappamaan, mutta tämäkin on vähän hankalaa, heidän vapaa-aikataulunsa tuppaavat olemaan täynnä kaikennäköistä työhön liittyvää opiskelua, puuhastelua, askartelua ja paskartelua.

 

Ai niin, eilen törmäsimme kävelymatkalla Dongdanilta Tiananmenille (n. 1,5-2 km) kahteen taideopiskelija-koijjariin sekä yhteen taideopettajaan. Ilmeisesti samaan puljuun olisivat meitä vieneet. Taideopettaja menetti hivenen intoaan tuumatessani että satumme olemaan myös taideopiskelijoita ja kovin ihmeissämme siitä miten kaupungissa on kokoajan uusia, juuri loppumassa olevia taidenäyttelyitä, joista emme ole aiemmin kuulleet.

 

Mielenkiintoista sakkia nuo puijjarit, joka tapauksessa. Ei ole tavatonta nähdä lauma nuoria istumassa kadun varrella, joista joku osoittaa meitä sormella, seuraa pieni supattelu ja yksi tai useampi porukasta ui liiveihin taideopiskelija tai teeseremonia-reploilla. Herää kysymys, että toimiiko noin ilmiselvä lähestymistapa oikeasti joihinkin turisteihin, koska luulisi että kuka tahansa, jolla hitunen hoksottimia on plakkarissa, näkisi lävitse noista puijjauksista. Suorastaan loukkaavaa älykkyyden aliarvioimista. Luulisi, että joku tuosta sankkalukuisesta laumasta heräisi jonain aamuna ajatukseen, että hetkinen, pitäisiköhän meidän kenties vaihtaa avausreplaa tai kehittää uutta ukotusta. Tai toisivat edes vaihtelua avauslaineihinsa, Hellohowareyou ja Helloiwannatalktoyou, alkavat jo toistaa itseään.

 

Samalla hyvästelimme myös Hong Kongin tuttumme, hyväkkäät palasivat kotio, jättäen meidät yksin mainlandereiden armoille, ts paikallisten. Julma kohtalo. Noh, kivvaa oli.

 

11.5.

 

Tiistai... kolme pitkää päivää vielä edessä. Eipä ole tähän mennessä osastolla oleminen tuntunut näin raskaalta. Potilaista emme vieläkään tiedä juurikaan, heitä koskeviiin kysymyksiin emme saa kovin selkeitä vastauksia, hoitajista päähoitajan ja meidän ”teacher”hoitsun lisäksi muut eivät ole helouta enempää pukahtaneet. Kiherrelleet kyllä kovasti, kiitosta siitä. Raskasta päivystää koko päivä sairaalalla toisten jaloissa, mutta kuten aloituksessa mainitsin, kolme päivää. Vähhiin ne käypii ennenkö loppuu, fiilis kutakuinkin samanlainen kuin armeijan loppumista odotellessa.

 

Eilen tapoimme aikaa peritoneaalidialyysikeskuksessa, joka on aika kiva nimi huoneelle, joka on varmaankin muutettu lääkehuoneesta toimistotilaksi. On meinaan pieni. Dialyysipotilaita heidän vastuullaan oli 206, mutta onneksi oli kolme hoitajaakin, niin ei tule ryysistä. Hoitaja selvitti jotakin perusasioita työn sarastaan tutulla englannillaan, mutta yrittipä edes, kuitenkin. Oli muuten ollut Ruotsissakin hoitelemassa, Karoliniska institutissa vierailulla. Vaikutti jotensakin siltä, että hänen mielestään ruoho vihertää nätimmälti toissa puolella aitaa. Olin samaa mieltä.

 

Ei muuten ole herkkua olla lääkisopiskelija täällä. Aamusella jututimma Cong Yang-nimistä lekurintainta, joka oli tullut meikäläisittäin melko aikaisin töihin, kello kuudeksi, ottamaan verenpaineita, verinäyttehiä tms tms. Kotiinpääsystä kyseltyämme tuli tuhahtelua vastaukseksi, ”sillon ku ei ole mittään ennää tehtävänä”. Pienellä lisäutelulla selveni, että kotiin pääsee sairaalalta pääsääntöisesti neljän jälkeen iltapäivällä, joskus kuudelta, joskus kasilta, joskus kympiltä, päivästä riippuen. Päivä siis kuluu kaikkia perushoitotoimenpiteitä tehdessä, mitä hoitsumme kotosuomessa puuhaavat. Mitenkhän moinen pohjolassa luonnistuisi, jos tulevat lääkärimme menettäisivät iltavapaansa ja moninaiset opiskelijaelämän viettomahdollisuudet? Ei perkele puhettakkaan. Kapina, Arkadianmäki olisi liekeissä.